Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kotisivuni myöhässä :(

Olen pahoillani. Kotisivujani ei saatu viimeisteltyä vielä tälle viikolle, sillä jouduimmekin muuttamaan kokonaan yhden sivun rakennetta vielä paremmaksi. Olen melkoisen vaativa asiakas ja haluan tietenkin sivujen olevan aivan viimeisen päälle kunnossa, kun ne Teille julkaistaan ;) Kyse kuitenkin itselleni niin tärkeästä asiasta, ettei enää tässä vaiheessa halua tehdä myönnytyksiä :) Kiitos myös ymmärtäväiselle suunnittelijalleni, joka valmis toteuttamaan kaikki toiveeni ;) Tuskin tässä montaa päivää menee, mutta tänään asiaa ei pystytä ratkaisemaan...


Tänään on vietetty päivää kotosalla maaten, sekä herkutellen. Hieman meni eilen myöhään kun vietimme ystävieni kanssa "kulttuuripäivää" niin ravintolan, teatterin, kuin juhlinnan merkeissä. Kansallisteatterin HOMO-näytelmä oli kyllä todella viihdyttävä ja mielenkiintoinen. Vuoron perään nauroimme ja itkimme, eli tunteita tuli vähän joka suunnasta :) Esitys oli tällä erää viimeinen ja ihmiset nousivatkin lopussa taputtamaan oikein seisaallaan. Näyttelijät tekivät kyllä aivan huikean suorituksen! :) Seuraavaksi edessä olisi Mr Vertigo... Innolla odotan ;)

Tämän päivän herkut koostui mansikka & suklaapirtelöstä, sekä mansikkajäähdykkeestä... :P


           Kuvat otettu puhelimella, joten eivät näköjään yhtä tarkkoja, kuin kameralla otettaessa.

            Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa kaikille ja vielä pahoitteluni odotetuista kotisivuista <3
                                                                             -Suvi-

perjantai 26. lokakuuta 2012

Ensilumi ja Conversen tennarit :S

Vaikka postauksen otsikko on sanana kaunis (ensilumi) ♥  Niin pakko myöntää, että sen merkityksestä en tykkää... en yhtään :(  En ole ollenkaan talvi-ihminen ja taas on pitkä talvi väistämättä kaikessa kokonaisuudessaan edessä. Ainoa pelastus näihin hyytäviin ilmoihin on Joulu, sekä juuri varattu matkani aurinkoon ♥ Kiitos muuten kirppiksellä käyneille, sillä Gambiaan käy tieni taas tammikuussa. Ihana päästä näkemään rakasta Amandaani ♥ ♥ ♥ Menemme tällä kertaa itseasiassa suuremmalla joukolla, sillä mukaan lähtee minun ja mieheni lisäksi nyt myös kaksi muutakin pariskuntaa :) Lapset jää kaikilta kotiin ;)  Hauskaa vaihtelua lähteä isommalla porukalla, kun saa olla erilaisilla kokoonpanoilla milloin mitenkin ;) Naiset shoppailemaan ja miehet oluelle :P

Mutta takaisin lumiaiheeseen. Surkuttelin täällä tänään jo tätä kylmyyttä, liukkautta ja lapseni kenkiä. En ole vielä ostanut murulle pakkaskenkiä. Tähän asti on menty ihanilla vaaleanpunaisilla lenkkareilla, sekä näillä...

Yhden kesän ehti rakas näillä tepsutella. Nyt ne pistetään talviteloille ikuisiksi ajoiksi, sillä ehtivät jäämään pieneksi ennen seuraavaa kesää. Nyyyh!!! Tunnearvoa ja ihania, kauniita muistoja jää siispä näille kengille, millä lapseni on oppinut myös kävelemään. ♥ Ja tiedän, että ainahan sitä voi ostaa samanlaiset isommat, mutta se ei ole enää sama ;)

Voi voi, kun en haluaisi näistä luopua. Tarvii varmaan ideoida näistä jokin juttu Erinin omaan huoneeseen... Ideoita??? En haluaisi mitään perinteistä kehystysjuttua, tai että olisivat vain pöydällä esillä. Mietin myös ikkunanpokaa missä nämä roikkuisivat jonkun kivan tekstin kanssa, mutta sekin juttu on jo ehkä vähän nähty. Lisäksi tarroja on nyt omassa talossani tarpeeksi ;) Auttakee! :D I Love These! ♥

                                          Ihania ideoita ja luovia keksintöjä odotellessa :P
                                                                       -Suvi-

Minut on haastettu! Hitti & Huti? :)

Sain hauskan haasteen ihanalta Omakotivalkoisen Miialta http://omakotivalkoinen.casablogit.fi/ jossa tehtävänäni oli valita www.kodin1.com verkkokaupan tuotteista Hitti ja Huti. Koska verkkokauppa oli suhteellisen laaja, niin lähdin eteenpäin tällä kertaa keittiöstä ja tarkemmin sanottuna kodinkoneista.

Tässä omat valintani. Käytän näitä päivittäin (kahvinkeitintä en ottanut mukaan, koska en juo kahvia)...  :)

 
Kaunis Delonghi Brilliante leivänpaahdin. Säväyttää minua niin muotoilultaan, väriltään (puhtaan, kirkkaan valkoinen) kuin etenkin pintastruktuuriltaan. Merkki on minulle vieras entuudestaan. Ihanaa, kun on tajuttu, että kodinkoneidenkin ulkonäköön voi panostaa, ovathan ne sentään aina keittiössä esillä! Miksi siis niiden tarvitsisi olla jo valmiiksi elähtäneitä, kuten tämä seuraavaksi esiteltävä hutituote ;)

Voi ei, vieläkö näitä on aina vaan edelleen kauppojen hyllyillä? Meillä oli melkein samanlainen lapsuudenkodissani aikoinaan. Severin vedenkeitin... huoh! Kasari/Ysäri ei muutenkaan ole yhtään minun makuuni. Tämä vekotin näyttää jo valmiiksi vanhalta ja käytetyltä :( Sitä ei todellakaan haluisi katsella keittiön pöydällä päivästä toiseen. Saattaa olla hintansa väärti toimintakyvyltään, mutta suosittelen laitteen piilossa pitämistä ;)

Kiitos mukavasta haasteesta Miia ;)
 
Seuraavaksi haaste lähtisi eteenpäin http://kristallinhohtoa.casablogit.fi/

                                               Mukavaa perjantai-iltaa kaikille! :D
                                                                  -Suvi-


tiistai 23. lokakuuta 2012

Vihdoin!!! Olohuoneen muutos ennen ja jälkeen :)


Lähtötilanne; Sama omakotitalo Hämeenlinnassa, kuin mistä stailasin jo makuuhuoneen aiemmin http://suvisvilla.blogspot.fi/2012/07/sisustuskohteeni-makuuhuone-ennen-ja.html. Perheen toiveina olohuoneen värimaailmaksi oli valkoinen ja harmaa. Tyyliltään huoneelle toivottiin samaa linjaa makuuhuoneen kanssa, eli melkoisen romanttista suuntaa asiakkaat haaveilivat. Itse olin samaa mieltä, mutta halusin tuoda tilaan myös pienen ripauksen hieman modernimpaa tyylisuuntaa esim. valaisinten muodossa :) Hauska kuulla, että tilan valaisimista etenkin on tullut nyt rouvan ylpeyden aihe ;)

Ennen kun pääsin olohuonetta valokuvaamaan, niin perhe oli ehtinyt maalata jo puun värisen katon valkoiseksi ja ottaa kukkaverhot alas ikkunaseinältä.

Olohuone ENNEN







Olohuone JÄLKEEN
 

Taas on Ikean ryppypeitto päässyt pianon taakse peittämään avointa takaosaa. Taitaa olla jo kuulemma tavaramerkkini ;) En voi sille mitään, että ovat niin käytännöllisiä, edullisia, sekä kauniita...
Lasivitriinin viimeiseenkin hyllyosaan tulossa valo ensi viikolla. Kaikki valot on laitettu siis erikseen, eli ne ei alunperin kuulunut vitriiniin.


Huoneen järjestyksen päätimme pitää tilassa samana. Seinänpätkät oli nimenomaan pätkiä, eli hyvin pieniä ja rikkonaisia, sekä ikkunaerkkeri vähintäänkin haasteellinen kuviteltavaksi huonejärjestystä muutettavan. Tämä oli oikeastaan ainoa ratkaisu mikä toimi, kun ei sohvatkaan olisi mahtuneet muille seunustoille, saatika sitten tilan keskelle ryhmiteltynä yms.

                                                             Kaunis pöytälamppu Iskusta.

                                        Sohvat Ikeasta ja suurin osa sohvatyynyistä H&M kodista.
                                         Bling bling napit samettityynyihin tuunasin itse :P

                                                     La Maison Blanche = Valkoinen talo

Olohuonetila on jaettu nyt pellavaverhoilla kirjastohuoneesta (tällä hetkellä tosin toimii lähinnä varastohuoneena aivan täynnä tavaraa), onneksi tila kuitenkin tulossa minulle stailattavaksi sitten jossakin vaiheessa ;)
 Luhdan puukori & pienempi lehtikori Kodin Anttilasta.

 
 Kylie Minoguen tyyny Pintaväristä. Tässä oli koru tosin jo valmiina.

 
     Ihana ihana Bling! <3 

   Perheen rakkaat, suloiset maskotit <3 Yksi lisää on tullut jäädäkseen :)
   Pehmeä pitkäkarvainen matto on Askosta.

                         TV-taso, lasivitriini & sohvapöytä samaa sarjaa, kaikki Hansa Interiorista.


            Tämä mielettömän upea kattovalaisin löytyi K-Raudasta. Jäi omaan haavelistaani myös ;)

 

                                                  Koiruudet sointuvat nyt kodin väreihin ;D

Vielä ei verhotupsut olleet paikoillaan, mutta halutessaan ne voi laittaa molempiin tumman harmaisiin verhoihin antamaan uutta ilmettä viimeistelyyn. Taftikangas Eurokankaasta ja pellavaverhot H&M Homesta.

Ihanan pehmeä torkkupeitto Askosta.

                                                    Pianon uudet varjomistimet Ikeasta.

              Myös pianonpenkki sai uuden päällysteen tumman punaisesta tumman harmaaseen...

                    Tämä huomiota herättävä, suuri seinäkello oli ihana löydös Kodin Ykkösestä.

                                    Tilan kruunaa upeat lyhdyt, mihin rakastuin Askossa <3

Kohteessa on vuoron perään panostettu ja pihistetty. Esimerkiksi valaisimet olivat tyyriimmät noin 450€ & 580€ euroa, kun sitten taas Ikean sohvat hyvinkin edulliset, sekä huonekalut (TV-taso, lasivitriini & sohvapöytä) 1200€ kaikki yhteensä. Pienelläkin rahallisella panostuksella voi siis saada paljon aikaan :)

Noh, mitäs pidätte muutoksesta? Kieltämättä olen odottanut tätä päivää kun saan nämä kuvat Teille esitellä ;) Täytyy siis myöntää, että olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja niin olivat myös asiakkaani, eli mikäs sen parempaa. Tästä on hyvä jatkaa ;)


                                                          Uusia kohteita odotellessa ;)
                                                                           -Suvi-








perjantai 19. lokakuuta 2012

Ensi viikolla tapahtuu SUURIA! :)

                                              Vihdoin vihdoin vihdoin!!!! Uusi ovi avautuu...

Ensi viikolla julkaistaan Suvisvillan omat kotisivut! Niitä on työstetty pitkään (etenkin ajatuksen tasolla) ja nyt haave on toteutunut <3 Sivuista tuli aivan mielettömän upeat ja täysin omannäköiseni. KIITOS MAWA!!! Yksi suuri etappi saavutettu ja loput on itsestäni kiinni ;) Nyt toivotaan, että lähtee leipätyöni sisustussuunnittelijana jatkumaan entistäkin paremmalla onnella ja menestyksellä. Rakkaat lukijani, myös Te voitte auttaa minua tässä... Mainostus ja puskaradio on suuri osa tätä työtä, jossa nimen esille saaminen on kaikki kaikessa mahdollisten asiakkaiden ja kontaktien toivossa :) Toivonkin siis, että mahdollisimman moni löytää uudet kotisivuni ja jatkaa Suvisvillan seuraamista niin siellä kuin täällä blogin puolella.

KIITOS TEILLE KAIKILLE BLOGINI LUKIJOILLE, KUN OLETTE ROHKAISSEET MINUA OTTAMAAN ELÄMÄSSÄNI UUDEN, SUUREN ASKELEEN USKALTAA LÄHTEÄ PÄÄTOIMISEKSI YRITTÄJÄKSI <3 Toivotaan, että tämä kantaa hedelmää... ainakin olen täydellä sydämelläni mukana ;) Uudet kotisivuni lanseerataan näkyvästi ensi viikolla sekä täällä blogissa, että Facebookissa https://www.facebook.com/pages/_____________SuvisVilla_____________/194482547312497. Luvassa ihana arvonta, jossa saat itse valita palkintosi erilaisista vaihtoehdoista... linkkiä jakamalla voit voittaa! :) Seuraile siis postauksia, niin pysyt ajan tasalla.

Psssst! Ensi viikolla julkaisen vihdoin kuvat myös pitkäaikaisesta projektistani, eli 80-luvulla rakennetun olohuoneen stailauksesta. Viimeksi stailasin samasta talosta tämän makuuhuoneen http://www.suvisvilla.blogspot.fi/2012/07/sisustuskohteeni-makuuhuone-ennen-ja.html

                                               Ihanaa viikonloppua Teille kaikille!

                                                     *onnellinen*     -Suvi-

tiistai 16. lokakuuta 2012

Todellinen herkkupostaus!

Tämä herkkupostaus on Part 2 osioon 1, mikä oli ystäväni asuntoesittely. Käykää kurkkaamassa ja kommentoimassa myös tätä ;) http://www.suvisvilla.blogspot.fi/2012/10/ystavani-kotiesittely.html

Ja nyt niihin lupaamiini herkkuihin :P Voitte vaan kuvitella ja ruudun takaa tuoksutella, että kuinka ihania olivat ;)



                                        Nämä täytetyt letut olivat aivan järjettömän hyviä!



                                 Kaunis herkkupöytä ja esille laittoon panostettu huolella <3


                                       Macaroneleivokset teetetty Sokerileipuri Suomisella.




                                   Vaalealla maitosuklaalla kuorrutettuja vaahtokarkkeja :P

Ihana kukkakimppukin hankittu erikseen pöydän somisteeksi. Hyvä Jenni! :D Kaunista on <3 Ihanaa kun olet panostanut ;) Kylläpä oli ihana olla välillä vieraana :)



Anopin rakkaudella leivottu Britakakku teki kauppansa myös, vaikka tätä makeaosastoa olikin jo omasta takaa enemmän kuin mitä olisi maha enää vetänyt. Näiden juhlien ahmimisturvotuksista saan kärsiä vielä varmaan monta päivää ;)

MmmmmmMmmmmmMmm.... hajotkaa ;) Ei vaan, mä hajoon täällä kun en pääse uudestaan tuohon herkkupöytään :) Olis omat pikkujoulujuhlat ensi kuussa ystäville edessä, mitkä minä siis järjestän... Taidan varastaa ainakin täytetyn lettureseptin ja ehkäpä jotain muutakin ;)

                                                        Makiaaa viikkoa kaikille <3
                                                                         -Suvi-